LEKILLE EI MYÖNNETTY MESTIS-LISENSSIÄ KAUDELLE 2019-20


Mestiksen lisenssikomitea ei myöntänyt LeKi Hockey Oy:lle lisenssiä kaudelle 2019-20 ja näin ollen Lempäälässä ei pelata Mestistä tulevalla kaudella.

Lisenssikomitea perusteli päätöstään LeKin taloudellisilla haasteilla (mm. palkanmaksuongelmat), jotka ovat uhkana seuran pitkän aikavälin toiminnan jatkuvuudelle. Tästä syystä lisenssikomitea pitää mahdollisuutena, ettei LeKi pystyisi tulevaa kautta suorittamaan kokonaisuudessaan ja näkee täten ainoana vaihtoehtona evätä LeKin Mestis-lisenssi kaudelle 2019-20.


”Lisenssikomiteaa ei saatu vakuutettua riittävästi taloutemme vakiinnuttamisesta ja sen vuoksi komitea tuli tähän päätökseen. Perusteluissa oli myös yksittäisten henkilöiden vaateita, joilla oli merkittävä vaikutus kielteiseen päätökseen.
Tämä on erittäin valitettavaa ja surullista. Ja erittäin iso menetys koko Suomi-kiekon, mutta ennen kaikkea Pirkanmaan ja Hämeen kiekkoilulle. Samaan aikaan kun taustalla on tehty runsaasti töitä ja näkymät tulevaisuuteen olisivat olleet huomattavasti paremmat, niin valitettavasti ei kuitenkaan onnistuttu saamaan kaikkia osapuolia ymmärtämään yhteistyön tärkeyttä.” Kommentoi LeKi Hockey Oy hallituksen puheenjohtaja Jukka Laakso.